Tulishow

Kuntamme tarjosi meille tänä iltana ystävällisesti viihdettä Tuliryhmä Pentagonin tulishown muodossa. Ja varsin messevä esitys olikin. Siinä oli muutama elementti (esim. lopun komeat tulipyörät), joita en ollut koskaan ennen vastaavissa esityksissä nähnyt.

Otin tietenkin kameran, ja fiksuna miehenä jalustankin, mukaani ja annoin räpsyä. Vaikken koskaan ole edes ilotulituksia kuvaillut, sain mielestäni muutamia onnistuneita otoksia esityksestä. Jälkikäteen harmitti se, että olimme katsomossa hiukan sivussa, kun suurin osa showsta oli selkeästi suunniteltu edestäpäin katsottavaksi. Myös naapuritalojen valot tulivat häiritsevästi kuviin.

Kokeilin valotuksia erilaisilla arvoilla ja huomasin, että paras valotusaika oli noin 1/10 s - 1 s. Melkoista säätämistä se sitten olikin, kun tottakai halusin juuri peräkkäisiä kuvia kokeilla erilaisilla valotuksilla. :) Oppia ensi kerralle: Pitänee ottaa samoilla arvoilla useita kuvia peräkkäin, vaihtaa sitten arvoja ja taas räpsiä useita kuvia. Myös sommittelu osoittautui hankalaksi. Esiintyjät kun eivät millään meinanneet pysyä paikoillaan, joten jouduin koko ajan ruuvailemaan pallopään ruuvia ja asettelemaan kuvaa uudestaan. Kokeilin myös paljon erilaisia polttovälejä.

Linssiä en ruvennut vaihtamaan kesken kaiken, mikä varmaan olikin hyvä. Nyt minulla oli kamerassa AF-S Nikkor 18-70 1:3.5-4.5. Se tuntui muuten melko oivalta valinnalta, mutta välillä olisin halunnut päästä lähemmäs. Pitempi linssini on kuitenkin heikompi laadultaankin, joten tuo oli varmaan oikea valinta. ISO-arvo oli 400.

Lintuja kuvissa

Ostin tässä kesällä kirjan Suomalainen Lintuopas, jonka on kirjoittanut Lasse J. Laine. Kirjassa on esitelty 271 Suomessa tavattua lintulajia, ja sen takana on myös lista kaikista suomessa havaituista 434 lintulajista (lajien vieressä on kätevästi laatikot, johon voi ruksittaa näkemänsä / valokuvaamansa linnut).

Sain kirjasta idean merkitä siihen kaikki linnut, jotka olen saanut valokuvattua. Kesällä en vielä tätä ideaa sen kummemmin edistänyt, mutta viime viikonloppuna olin Kotkan saaristossa, jossa sain kuvattua muutamia lintulajeja. Laitoin ne kaikki Flickriin omaan settiinsä. Kovin hyviä kuvia en linnuista kuitenkaan saanut, sillä ne olivat melko kaukana saarestamme ja paatistamme...

Tähän mennessä mielestäni parhaimpia lintukuviani ovat juhannuksen aikaan mökillä kuvaamani pönttövieras kirjosieppo:


sekä toukokuussa kaverin luona Kiikoisissa nappaamani laulujoutsen:


Joutsenen kuvaaminen oli mielenkiintoinen tapahtuma. Istuimme kauniina sunnuntaiaamuna pihalla, kun jostain alkoi kuulua kummallista honkotusta. Pian saunan katon ylitse lensi päidemme ylitse kolmen joutsenen muodostama aura todella matalalla, ehkä noin kymmenen metrin korkeudessa. Olin juuri ollut kuvaamassa ruohikossa liikkuvia ötököitä ja minulla sattui olemaan kamera kädessä. Käänsin kameran refleksinomaisesti ylöspäin kohti majesteettisia lintuja, ja räps! Sain mielestäni todella komean kuvan joutsenen mahasta... :)

Napista asiaa

Nikon D80 on mielestäni hyvä kamera. Olen saanut sillä paljon hyviä kuvia, ja se on pääosin intuitiivinen ja helppo käyttää.

Yksi iso ongelma siinä minulle kuitenkin on. Valotuksen lukitusnappi (AE-L). Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, se sijaitsee etsimen oikealla puolella, ja sitä on tarkoitus painaa silloin, kun haluaa lukita valotuksen sekalaisessa valotustilanteessa ja sen jälkeen sommitella kuvan uudestaan.

Kuva Nikon Nordicin nettisivuilta.

Ongelmana vain on, että kun vasen silmäni on etsintä vasten, tuo nappi jää aikalailla tehokkaasti posken alle, ja sitä on himputin hankalaa painaa. Ainakin jos samalla haluaa sommitella kuvaa uudestaan. Myös silmälasit menevät tehokkaasti suttuun, kun oikea peukalo hinkkaa niitä vasten nappia painaessaan. Koska akkukahvassani on oma AE-L-nappinsa, pystykuvauksessa ongelmaa ei onneksi ole.

Tämän takia toivoisin, että rungon etupuolella olevan func-painikkeen voisi ohjelmoida toimimaan myös valotuksen lukitusnappina. Mutta sillä ei tunnu olevan kovinkaan monta todella hyödyllistä vaihtoehtoa. Sen voi määrittää vaihtamaan esimerkiksi tarkennustapaa (matriisi, keskipainotteinen, tai piste), mutta en ole kokenut sitä kovinkaan hyödylliseksi. Tällä hetkellä nappi näyttää minulla ISO-arvon (vaikka en muista silti painaa sitä tarpeeksi usein. :)).

Nyt olen tyytynyt määritämään AE-L-napin siten, että se lukitsee valotuksen niin pitkäksi aikaa, kunnes sitä painetaan uudestaan. Silloin peukalon saa ainakin pois posken alta sommittelun ajaksi. En ole kuitenkaan vielä päässyt tätä tekniikkaa paljoa kokeilemaan, joten kommentoin ehkä sen toimivuudesta myöhemmin...

*rant out*

Valokuvatorstai: Keskeneräinen

Meidän pihallamme on ollut kesäkuun alusta saakka iso kasa kariketta. Mietimme sen saapuessa, että minnekähän se mahdollisesti levitellään. Oikea vastaus oli näköjään: ei minnekään.


Tämänviikkoisen valokuvatorstain aiheena oli siis Keskeneräinen.

Muuten, huomasin kasasta ottamiani kuvia säätäessä, että ISO oli taas unohtunut Taiteiden yön jäljiltä asentoon 1250... argh. Jotenkin pienille karhunaivoilleni kamerassa on ihan liikaa muistettavia asioita.

Taiteiden yö

Osallistuin Taiteiden yöhön. Sekä nauttimalla erilaisista taidepläjäyksistä, että yrittämällä itsekin luoda taidetta. Tarkoituksenani oli tsekata muutama näyttely sekä osallistua Kamera-lehden järjestämään Taiteiden yön valokuvauskilpailuun.

Lähdimme liikkeelle noin puoli seitsemän aikoihin Töölönlahtea reunustavasta puistosta. Siellä oli monenlaista hulinaa, tosin tuohon aikaan suurin osa tuntui olevan lapsiperheille suunnattua. Yksi tanssipari harjoitteli myöhempää esitystä varten, näppäsin heistä kuvan:

Sen jälkeen satuimme seuraamaan Animalian esitystä kanoista ja kanaloista:

Esitys tuntui välillä olevan tuskaa sekä esiintyjille:

että katsojille:


Tämän jälkeen satuimme näkemään Suomen Keskusshakkiliiton pelipöydät, joilla oli tiukat matsit menossa:

Kiasman viereen päästyämme seurasimme hiukan aikaa skeittaajien hirvittävää mekastusta ja temppuilua. Meihin se ei tehnyt hirvittävää vaikutusta, mutta ainakin yksi Yö-vieras olisi ilmeisesti kovastikin halunnut mukaan hauskanpitoon...

Sama poika näkyi kuitenkin myöhemmin iloisena juoksentelemassa Narinkkatorilla, joten tarinalla lienee ollut sittenkin onnellinen loppu. :)

Ratsastajapatsaan toisella puolella oli taitopyöräilijöitä esittelemässä osaamistaan:

Tämän jälkeen lähdimme kohti ensimmäistä varsinaista illan kohdettamme. Etsiessämme Galleria G18:aa Yrjönkadulta, havaisimme, että Amos Andersonin taidemuseo oli ilmaiseksi auki yleisölle. Siis sinne.

Amoksella oli esillä näyttely nimeltään Splätsh! - Vesivärin ulottuvuudet. Tässä näyttelyssä, kuten kokemukseni mukaan muissakin nykytaiteessa, oli esitteillä sekä ihan kauheita töitä ja todella upeita taideteoksia. Mielestäni näyttelyn hienoimmat työt oli tehnyt Elina Merenmies.

Näyttelyssä hurahti reilu tunti, vaikka kiiruhdimme suurimman osan läpi melkein juosten. Parin korttelin päästä löytyi vihdoin G18:kin. Siellä oli näyttely nimeltä Muhennos, jossa 7 Englannissa opiskellutta valokuvaajaa esitteli lopputöitään. Kuvaajien nimiä en enää muista, mutta heidänkin töissään oli valtavia eroja. Kaikkein mielenkiintoisimpia olivat erään tekemät bakteriogrammit, eli työt, joissa hän oli kasvattanut bakteeriviljelmiä negatiivilla ja sen jälkeen kehittänyt ne. Ei suoranaisesti valokuvausta, mutta näyttää mielestäni, kuinka laajalla skaalalla taidetta voi tehdä. Toinen mielenkiintoinen lähestymistapa oli eräällä, joka oli kuvannut platonisia muotoja vaaleaa taustaa vasten. Erittäin yksinkertaista ja abstraktia, mutta äärimmäisen tehokasta.

Valokuvanäyttelyn jälkeen hengasimme kaupungilla ja katselimme teinien elämänmenoa. Railakkaampaa:

ja rauhallisempaa:

Osa ihmisistä oli istuutunut katselemaan yöksi elokuvia. Meidän ohikulkiessamme seinällä pyöri jokin leffa Bob Dylanista, joka tuntui olevan elokuvassa normaalin pohdiskelevalla tuulella:


Tämän jälkeen kello olikin jo jälkeen kymmenen, ja lähes kaikki tapahtumat olivat päättyneet. Siirryimme baarin puolelle, josta sitten lähdimme jo aikaisin kotiin.

Meiltä jäi näkemättä Senaatintorin konsertti, josta olin toivonut saavani muutaman festarihulinaa-tyyppisen kuvan, mutta ei se loppujen lopuksi paljoa haitannut. Sain mielestäni ihan mukavia otoksia ja vietin kivan illan kaverien seurassa muutamasta näyttelystä nauttien.

Ja sain lähetettyä myös kuvan Kamera-lehden kilpailuun. Nyt pitää vain jännittää syyskuun numeroon, että saako se minkäänlaista tunnustusta... :) Valokuvakilpailuissa tuntuu olevan (ainakin Kamera-lehden tasolla) usein niin, että riippuu paljon siitä, millä tuulella tuomarit arvostellessaan ovat olleet. Toivotaan, että viiri osoittaisi tällä kertaa minun kuvaani kohti. :D

Henkiin herääminen

Pitkän tauon jälkeen ajattelin taas herätellä henkiin sosiaalista puolta valokuvausharrastuksestani. En ole vielä lopettanut valokuvaamista, mutta valokuvien julkaiseminen ja varsinkin omien ajatusteni jakaminen valokuvaamisesta tämän blogin kautta ovat jääneet täysin.

Siinä mielessä harrastukseni on mennyt eteenpäin, että ostin keväällä ensimmäisen järjestelmäkamerani, Nikon D80:n. Se on palvellut minua jo hyvin, olen saanut paljon hyviä kuvia sillä. Mutta sen käyttämisessä on vielä todella paljon opeteltavaa. En esimerkiksi vielä muista aina kuvia ottaessani tarkistaa ISO-asetusta, valkotasapainon asetusta tms.

Olen muuttanut uusille kulmille, joten yritän tästä eteenpäin otella kuvia näistä uusista ympäristöistä ja jakaa niitä joitain muidenkin ihmisten kanssa tämän blogin ja Flickr-tilini kautta.

Tässä yksi paremmista kuvistani Nikonilla otettuna:


Katsotaan nyt, kuinka pitkään saan kirjoiteltua tällä kertaa... :)

Kuvia kuvista

Kaverini osti äskettäin todella kalliin tulostimen oman tietokoneella luodun taiteensa tulostamiseen. Halusin tietenkin päästä kokeilemaan sitä, ja tulostaa omia taiteellisia valokuviani. :) Niinpä viime viikonloppuna sain aikaiseksi mennä hänen luokseen kuvia täynnä olevan muistitikun kanssa.

Huomasin heti yhden asian. Kuva, joka näyttää minun näytölläni todella hyvältä, saattaa olla aivan erinäköinen jonkun toisen näytöllä. Kaverini näytöllä kaikki kuvani olivat haaleamman näköisiä ja vaaleampia. Että sain kuvat sen näköisiksi kun itse ne halusin, kaikkien saturaatiota piti lisätä ja vääntää tummuusastetta lisää. Ilmeisesti tämänkin asian saisi jotenkin haltuun (ainakin tulostuksen suhteen) sillä, että ostaisi kalliin näytön kalibrointilaitteen... Tietenkään sekään ei takaisi mitenkään sitä, että kaikilla kuviani netistä katselevilla olisi samanlaiset säädöt monitorissaan.

Mutta kun säädöt saatiin kohdalleen ja kuvia paperille, niin tulokset olivat yllättävänkin komeita. Paperina käytettiin "vain" peruskiiltävää valokuvapaperia. Kaverini on kyllä ostamassa omalle taiteelleen jotain super-deluxe taidepaperia, joka sitten maksaa jotain kympin arkki. Pitää kokeilla sillekin tulostamista sitten joskus. Nyt olen kuitenkin todella tyytyväinen näihin nykyisiin kuviini.

Kuva kehystämästäni valokuvasta keittiömme seinällä. Alkuperäisen kuvan voi tsekata Flickristä.

Toinen homma minkä huomasin sitten kun aloin kehystää kuvia oli se, että kuvien pitää ylettyä aivan A4-arkin laidasta laitaan, mikäli ne haluaa saada näyttämään hyvältä A4-kokoisessa kehyksessä. Nyt minulla on parissa kuvassa ikäviä valkoisia laitoja. No, pitää varmaan leikata ne pois, ja laittaa kuvien taustalle mustat paperit. Yllä olevassa kuvassa oli taas toisenlainen ongelma. Ilmeisesti passepartout-paperit eivät ole minkään maailman järkevän standardin kokoisia, joten tuostakin kuvasta jäi sivuista kaistaleet pois. Mutta oppia ikä kaikki, nämä hommat pitää vain osata ottaa huomioon sitten printatessa.

Keskustelimme myös kaverini kanssa taiteen olemuksesta. Kysyin häneltä, että eikö se kuitenkin ole hiukan egoistista laittaa omaa taidettaan (tai tässä tapauksessa omia taiteellisia valokuviaan) seinälleen. Hän siihen, että "sitä vartenhan tätä tehdään, että saa halvalla kunnon taidetta seinilleen". Ja niinhän se taitaa olla. Laitan seinilleni sellaisia kuvia, jotka ovat mielestäni hyvännäköisiä. Ja kun minulla on hyvännäköisiä ottamiani valokuvia, niin eikun seinälle vain. :)